Asianajaja Pori
Lakimies Pori
Julkisen oikeusavustajan kelpoisuusvaatimuksena on oikeustieteen kandidaatin tai maisterin tutkinto sekä riittävä kokemus asianajajan työstä tai tuomarin tehtävien hoitamisesta. Luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle voitaisiin määrätä vastaavat kurinpidolliset seuraamukset kuin asianajajalle ja julkiselle oikeusavustajalle. Seuraamukset olisivat lievimmästä seuraamuksesta ankarimpaan lueteltuina huomautus, varoitus, enintään 15 000 euron suuruinen seuraamusmaksu sekä vakavimmissa tapauksissa, Asianajajaliitosta erottamisen sijaan, myönnetyn luvan peruuttaminen. Luvan peruuttaminen merkitsisi, ettei henkilö voisi enää toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä. Uusi lupa voitaisiin kuitenkin myöntää, kun kolme vuotta on kulunut siitä, kun luvan peruuntuminen on alkanut.
Juristi Pori
Valvontalautakunnan ja oikeudenkäyntiavustajalautakunnan luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia koskeva valvonta perustuisi pääsääntöisesti tehtyihin kanteluihin. Kantelujen käsitteleminen ja ratkaiseminen kuuluisivat lähtökohtaisesti valvontalauta kunnalle. Luvan peruuttamisesta ja seuraamusmaksun määräämisestä päättäminen kuu luisivat kuitenkin aina oikeudenkäyntiavustajalautakunnalle.
Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettuja niin sanottuja summaarisia asioita ovat tietyn määräistä saamista koskevat asiat, hallinnan tai rikkoutuneen olosuhteen palauttamista koskevat asiat ja häätöä koskevat asiat. Luvan myöntämisen edellytykset vastaisivat ensinnäkin nykyisiä oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentissa olevia oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimuksia. Edellytyksenä olisivat siten ylemmän oikeustieteellisen korkeakoulututkinnon suorittaminen, rehellisyys, sopivuus ja täysi valtaisuus.
Oikeusapu Pori
Lain mukaan toimilupa on myönnettävä luotettavalle ja vakavaraiselle hakijalle, joka saa harjoittaa elinkeinoa Suomessa, ilmoittaa tiedot perintätoiminnasta vastaavasta henkilöstä sekä kykenee huolehtimaan toimeksiantajan lukuun perittävistä varoista ja toimeksiantajaa ja velallista koskevien tietojen asianmukaisesta suojaamisesta. Asianajajien valvonnasta sekä valvonta ja palkkioriita asioiden käsittelystä valvontalautakunnassa aiheutuu Asianajajaliitolle vuosittain noin 500 000 euron kustannukset.
Edellä mainitun lisäksi lupajärjestelmän ulkopuolelle ehdotetaan rajattavaksi työ markkinajärjestöjen palveluksessa olevat lakimiehet näiden toimiessa oikeudenkäyntiasiamiehinä palvelussuhteeseen liittyvissä asioissa. Palvelussuhteeseen liittyvät asiat poikkeavat muihin asioihin verrattuna siinä, että niiden hoitaminen on nykyisin järjestetty tapahtuvaksi huomattavassa määrin työ markkinajärjestöjen palveluksessa olevien lakimiesten toimesta. Mainittujen lakimiesten ammattitaidossa ja kokemuksessa palvelus suhteeseen liittyvien asioiden hoitamisesta ei myöskään ole esitetty esiintyneen ongelmia.
Asianajaja Pori
Kelpoisuusvaatimuksia ei toisaalta tule tiukentaa liikaa. Sääntelyn pitää olla oikeassa suhteessa tavoitteeseen, toisin sanoen oikeus turvan toteutumiseen ja asianmukaiseen oikeudenhoitoon, nähden. Liian kireät kelpoisuusehdot vaikeuttaisivat alalle pääsyä ja vähentäisivät kilpailua sekä siten nostaisivat oikeudenkäyntien kustannuksia entisestään.
Mainituissa tehtävissään luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi Asianajajaliiton valvontalautakunnan ja oikeuskanslerin valvonnan alainen. Valvontalautakunnan riippumattomuutta suhteessa Asianajajaliittoon vahvistettaisiin. Valvontalautakuntaa laajennettaisiin yhdellä jaostolla, ja luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia tulisi jäseniksi lautakuntaan. Valvontalautakunta voisi määrätä luvan saaneelle oikeudenkäyntiavustajalle vastaavat kurinpidolliset seuraamukset kuin asianajajalle. Luvan peruuttamisesta päättäisi kuitenkin oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Päätöksistä olisi muutoksenhakumahdollisuus tuomioistuimeen. Esityksessä ehdotetaan, että ehdotettavassa laissa luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista (1. lakiehdotus) tarkoitetun luvan myöntäisi perustettava uusi riippumaton lautakunta, jonka nimenä olisi oikeudenkäyntiavustajalautakunta.
Asianajotoimisto Pori
Nykyisin samassa oikeudenkäynnissä voi vastapuolilla olla asiamiehet, joiden velvollisuudet ovat erilaiset. Toinen on velvollinen toimimaan ammattieettisten sääntöjen mukaan, kun taas toista nämä säännöt eivät koske. Tästä saattaa aiheutua paitsi laatutason vaihtelua, myös suoranaisia ongelmia. Erilaiset laatuvaatimukset lisäksi vääristävät kilpailua.
Kansalaisuudeltaan hakijan on oltava joko Suomen tai jonkin muun Euroopan talous alueen valtion kansalainen. Iältään hakijan on oltava 25 vuotta täyttänyt.
Oikeudenkäyntiin liittyviä oikeudenkäyntiasiamiespalveluja rikos ja riita-asioissa yksilöille ja yhteisölle tarjoavat useat eri palveluntarjoajat: asianajajat, julkiset oikeusavustajat, muut ammatikseen asianajoa hoitavat lakimiehet, eli erityisesti lakiasiaintoimistoissa työskentelevät lakimiehet, sekä yritysten ja yhteisöjen palveluksessa olevat lakimiehet. Näiden palvelujen tarjonta Suomessa on su teellisen vapaata, sillä Suomessa ei ole voi massa asianajajapakkoa eikä asianajaja monopolia.
Varatuomari Pori
Oikeudellisten palvelujen tarjoajien päätehtävänä on huolehtia oikeusturvan toteutumisesta eli siitä, että yhteiskunnan jäsenillä, yksilöillä ja yhteisöillä, on palveluntarjoajien avulla mahdollisuus toteuttaa yhteiskunnan heille takaamat oikeudet. Oikeudenkäyntiasiamies ja avustajapalveluita tarjoavat eivät kuitenkaan voi toimia ainoastaan asiakkaidensa oikeuksien toteuttamiseksi, vaan heidän toimintansa on koiduttava koko oikeusjärjestyksen toimivuuden hyväksi. Jatkossa tässä esityksessä oikeudenkäyntiasiamiehiä ja avustajia ei eroteta toisistaan vaan käytetään yhteistermiä oikeudenkäyntiasiamies.
Oikeudenkäymiskaaren 14 luvussa on säännöksiä, jotka koskevat järjestyksen noudattamista istunnossa. Puheenjohtajan velvollisuutena on valvoa järjestyksen noudattamista. Henkilö, joka ei noudata puheenjohtajan määräyksiä, voidaan tarvittaessa poistaa is tuntohuoneesta ja hänelle voidaan myös määrätä niin sanottu järjestyssakko, joka määrältään voi olla enintään 1 000 euroa.
Empiiristä selvitystä siitä, kuinka usein muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien toiminnassa on ollut epäkohtia, joihin olisi tullut valvonnan keinoin puuttua, ei sinänsä ole käytettävissä. Vertailutietona voidaan kuitenkin todeta, että asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin kohdistuneista valvontaasi oista vuosittain noin kolmasosa on johtanut kurinpidolliseen seuraamukseen. Jos oletetaan, että muiden asiamiesten toiminta on laadultaan samaa tasoa, voidaan olettaa, että aihetta puuttumiseen olisi arviolta yhtä usein. Toisaalta on huomattava, että toimivalla valvonnalla on huomattava merkitys siinä, että se jo pelkällä olemassaolollaan ehkäisee ennalta epäasianmukaista menettelyä.